Maa: Borneo - Malesia
Osavaltio: Sarawak
Kaupunki: Kuching (paakaupunki)
 |
| Kuva otettu Internetista, tassa pitaisi siis olla kuvaa meidan kotikulmilta, jossain tossa meen hostelli on (en tie missa, en osaa viela paikantaa, mut ehka tos valkosen pakun takana :;D). |
Aamulla kaihoisin ja nuhaisin mielin luovutettiin meidan Sunway Putra hotellin huone. Hotellin tyontekijat olivat avuliaita ja kohteliaita viimeiseen asti, myos rahastaessaan viela jotain extramaksuja :D:D
Hotellin vaki tilasi meille taksin lentokentalle, matka taittui nopeasti noin tunnissa.
Sit kaytiin heittaa laukut turvatarkastukseen ja punnitukseen ja ne lahti jo eteenpain. Mentiin kaymaa syomassa ja sitte mentii odottelee et paasee koneeseen sisaan.
Pelkasin kokoajan etta se pieni heppoinen AirAsian kone tippuu alas. Kun koitin nukkua, nii eikos siella alkaneet lentoemannat ja isannat? meteloimaan mikrofoniin et yhdella tyontekijalla on synttarit ja pitaa sille laulaa.. hohhoijaa.
Lentomatka Kuala Lumpurista kesti vajaa 2tuntia. Ennenkuin laskeuduttiin mun korvat meni lukkoon ja niita alkoi sarkea ihan pirusti. Pelkasin etta mun tarykalvot posahtaa palasiks. Kaksin kasin vaan pitelin korvista kiinni ja toivoin etta se kipu lakkaa. Kestihan sita vartin verran ja olin ihan tuskanhiessa.
Noh, ihana yllatys olikin se etta mun korvat oli edelleen laskeutuessa lukossa ja olivat edelleen lentokentalla. Oikeasti en kuullut edes Tuomaksen puhetta, enka edes omaa aantani.
Noh otettiin siina sit taksi hostellille.
Hostelli oli aika kamasen nakonen. Siella oli kaks nuorta naista toissa pienessa kopisssa ja ne sit pyysi siina maksua ja antoi pyyhkeet meille. Siina kopin ulkopuolelle kolme jotai n. 40v miesta joi kaljaa ja huuteli meille ja jututti Tuomasta kokoajan. Ma en kuullut mita ne puhui ja olin nii arsyyntynyt tasta mun akkinaisesta kuuroudesta ettei edes kiinnostanut.
Sitten meen piti lahtee kipuu meen huoneesee 2kerrosta ylemmas nii se yks mies ankes siihen auttamaan ja otti mun laukun vaan kainaloon. Tuomas vaan pokkana sano etta apu kelpaa mutta mulla halytyskellot soi ja olin ihan arsyyntynyt kun se ukko vaan nappas mun laukun kainaloonsa.
Noh se toi sen meen huoneen ovelle ja arsytti sekin et se naki mis huonees me ollaan (koko hostellis siis 2kerrosta ja molemmis kerroksis joku 7huonetta).
Huone oli pieni, parisanky ja pieni vanhanaikanen telkka kattoon kiinnitettyna. Pieni aulatila johon just ja just mahtuu yks pieni tuoli ja meen laukut. Ikkuna kadulle ja sitte oli pieni vessakoppi jossa oli myos suihku. Miten vitussa sita suihkuakin voi kayttaa kysyn vaan!?
Huoneen lattialla tallusteli jo muutama iloinen muurahainen ja muu kovakuoriainen.
Olin ihan stressaantunut ja kuurokin olin edelleen.
Lahdettiin sit tallusteleen talle kotikadulle katsomaan mita loytyy. Joku pieni kiskan tapanen josta saa sipsei, limua ja tupakkaa, ja sit oli pari isoa apteekkia ja joku naisten klinikka, mis oli paljon naisia vauvojen kanssa. Eli varmaan joku neuvola tms.
Kaytii ostaa pepsitolkit ja sipsia ja tupakkaa. Vietii ne huoneesee ja lahdettii ettii nettikahvilaa ku oltiin kuultu et meen hostellin vieressa sellainen pitaisi olla. Tuomas kysy neuvoa yhdelta naiselta toisessa hotellissa ja taa on jossai vintilla jonkun kamasen varasto oven takan kauhee peliluola ainakin 50 konetta varmaan ja kaikki 12-19v pojat taalla pelaa sotapeleja ja me dataillaan ja otetaan selvaa uusista kohteista. :D
Kohta vois lahtee menee ja kayda haukkaan jossai jotai, jos tasta lahelta saa murkinaa ja menna huilaan meen kamaseen koppiin. Vittu etta vituttaa koko paiva ja hostellihuone. Mut parempaa ei voi odottaa 10eurolla per yo...
Kunhan naa korvat tasta kunnolla alkais viela aukeemaan ni hyva tulis. Ai nii, kaytii ostaa apteekista jotai nenasumutetta mulle kun nena ihan tukossa. Ja taal menee jotai liskoi vapaana ja niit kiipeilii talojen seinilla, hyi. :D
Mutta taa Borneo tulee olee ainakin mun osalta odotetuin osuus matkaa. Oon aina halunnut kayda oikeassa sademetsassa. Meen tarkoituksena olis kayda ainakin Orankien kuntoutuskeskuksessa ja sitten Bakon kansallispuistossa, eli siella viidakossa!
Elossa siis ollaan viela. Mut ite ainakin oon valppaana, vaikka Tuomasta ei tunnu huolettavan. Pistin jo piiloon jonkin aikaa sitte tukon seteleita rintaliiveihin, kun mietein jos joku tulee ryostaa mut. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti